Talous kuralla

Tampereen kaupungin talous on rapautunut.

Valtionosuudet pienenevät ja verotulojen kasvu on pysähtynyt. Kaupunki on siirtynyt kriisikuntien joukkoon suhteellisen velkaantuneisuuden mittarilla.  Se oli viime vuoden konsernitaseessa 71 %, kun terveellä kunnalla sen pitää olla alle 50 %. Tilinpäätökset ovat olleet alijäämäisiä jo kuutena vuotena peräkkäin. Nykyisen pormestarikauden aikana alijäämät ovat yhteensä 84,5 miljoonaa euroa, ja omaisuutta on myyty sinä aikana 61,8 miljoonalla eurolla. Luvut poimittu tilinpäätöksistä.  Punavihreän valtakoaliition ( OK, SDP, Vihreät ja Vas.)  hallituskaudella veronmaksajien varallisuutta on hukattu lähes 150 miljoonaa euroa. Tästä vuodesta on tulossa pahin tähänastisista. Ennusteen mukaan alijäämä on 42,5 miljoonaa euroa.

Meillä Tampereella ei ole kertakaikkiaan varaa tällaiseen piittaamattomaan taloudenhoitoon. Punavihreän valtakoalition raitiotiehanke on piste i:n päälle. Kaikkineen puolen miljardin investointi, josta koskaan ei saada kannattavaa tällä väestöpohjalla, vaan veronmaksajat joutuvat entistä ahtaammalle. On kummallista, että pormestaripuolueenkin suhteellisuuden taju on kadonnut ja he ovat valmiita korottamaan jopa kiinteistöveroja raitiotiesuunnitelmien toteuttamiseksi.

Kaupungin investointiohjelmassa on pakollisia ja tuloa tuottavia investointeja. Ne pitäisi tehdä ensin ja katsoa sitten, onko meillä varaa raitiotiehen, joka palvelee vain sisäistä liikennettä ja pientä osaa tamperelaisista, eikä tuo uutta verokertymää talouteen. Sen sijaan keskusjätevedenpuhdistamo, kansi-areena ja matkakeskus tuovat.

 

Punavihreä vasemmisto on saanut porvarit ratikka-ansaan. Tavallisella tamperelaisella menee sitä huonommin, mitä kauemmin tämä valtakoalitio saa toimia. Palveluja leikataan, maksuja korotetaan ja vanhukset on jätetty heitteille. Keskustan liikenne on tukittu tehokkaasti. Sillä edistettäneen myötämielisyyttä raitiotiehankkeelle. Vihreiden virkamiesten suunnitelmissa on aina pyörätie ensin. Ajoneuvoliikenne on sivuseikka.

 

YRJÖ SCHAFEITEL

kaupunginvaltuuston vpj (TaPu) sit.